Laskut

Basware Network tarkistaa joissakin maissa, onko laskujen sisältö paikallisten ja kansainvälisten määräysten mukainen. Voit lähettää laskun vain, jos se läpäisee tämän tarkistuksen.

Basware ei kuitenkaan takaa Basware Networkin kautta lähetettyjen laskujen lainmukaisuutta. Laskun lähettäjän vastuulla on varmistaa, että lasku noudattaa sovellettavaa lainsäädäntöä.

Eri ostajat voivat vaatia laskuihinsa eri määrän kenttiä. Jos ostaja ei vaadi kaikkien seuraavassa lueteltujen kenttien käyttöä, osa kentistä saatetaan piilottaa laskunäkymässä. Osa ostajista voi myös vaatia laskuun mukautettuja kenttiä, joita ei ole oheisessa luettelossa.

Lisäksi jotkin ostajat voivat vaatia erilaisia tarkistussääntöjä tietyille laskun kentille. Tällaisilla säännöillä voidaan esimerkiksi rajoittaa joihinkin kenttiin mahtuvaa merkkimäärää tai sitä, kuinka kauaksi taaksepäin laskun päivämäärän voi asettaa.

Table 1. Laskun otsikkotaso
Kentän nimi Kuvaus Huomioita
Laskun pvm Laskun luontipäivä 15.6.2015
Eräpäivä Päivä, jolloin lasku täytyy maksaa 15.7.2015
Laskun numero Laskun yksilöivä tunnistenumero

Laskun numerossa voi olla kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä.

Maksuviite Maksun viitenumero
Verkkolaskuosoite Vastaanottajan verkkolaskuosoite Vastaanottajan verkkolaskuosoite on yksilöllinen tunniste, jonka perusteella Basware Network tunnistaa oikean vastaanottajan.
Kenttä tulee näkyviin, kun olet valinnut vastaanottajan. Jos palvelu on täyttänyt kentän automaattisesti, älä muuta kentässä näkyvää tietoa.
ALV-numero Organisaation arvonlisäveronumero 1234567890
Toimittajan viitenumero Toimittajan määrittämä laskun viitenumero 1138
Ostotilauksen numero Laskua vastaavan ostotilauksen numero 5553226
Toimituspäivä Laskutettujen tuotteiden toimituspäivä 17.6.2015
Toimittajan yhteyshenkilö Toimittajan yhteyshenkilö, johon asiakas voi olla yhteydessä Yhteyshenkilö Matti M.
Vastaanottajan yhteyshenkilö Vastaanottajan yhteyshenkilö, johon toimittaja voi olla yhteydessä Yhteyshenkilö Maija M.
Vastaanottajan sähköpostiosoite Laskun vastaanottavan yrityksen sähköpostiosoite Yritys oy
Sopimusnumero Toimittajan ja asiakkaan välisen sopimuksen numero 80085
Ostajan viite Asiakkaan määrittämä tunnistenumero 715517
Maksuehdot Tilattujen tuotteiden maksamiseen liittyvät ehdot 30 pv netto
Valuutta Avattava luettelo. Voit valita laskussa käytettävän valuutan. EUR
Kurssi Jos valuutaksi valitaan jokin muu kuin lähettäjän paikallinen valuutta (jos esimerkiksi suomalainen toimittaja laatii dollarimääräisen laskun), näkyviin tulee vaihtokurssikenttä. Tässä tapauksessa se on lähettäjälle pakollinen täytettävä kenttä. Kun kenttään syötetään arvo, Basware Network laskee liikevaihtoveron määrän myös paikallisessa valuutassa. 1,23
Kommentti Toimittaja voi lisätä ostajalle viestin tähän kenttään.
Lähetysnumero Toimituksen tunnistenumero BG123321123321
Viivästyskorkoprosentti Viivästyskorko, joka peritään ostajalta, jos maksu myöhästyy 10 %
Verotiedot Tekstikenttä, johon voi antaa lisätietoja laskuun liittyvistä veroista.
Ennakkomaksuehdot Tilattujen tuotteiden ennakkoon maksamiseen liittyvät ehdot 1 % 10, 30 pv. netto
Rahti Tilattujen tuotteiden toimitusmaksu 22,50 €
Käsittelykulut Tilauksen pakkaus- ja postituskulut 12,50$
Table 2. Laskurivin kentät
Kentän nimi Kuvaus Huomioita
Nimi Laskutetun tuotteen nimi Laite
Määrä Laskutettujen tuotteiden määrä 20
Yksikköhinta Laskutettujen tuotteiden tuotekohtainen hinta 4,99$
Veroton hinta Laskutettujen tuotteiden kokonaishinta ennen veroja 98,30$
Rivin tyyppi Rivin tyyppi
Laskulla näkyvät rivityypit määräytyvät vastaanottajan käyttämien palvelujen mukaan.
Materiaali
Ostotilauksen numero Laskua vastaavan ostotilauksen numero 5553226
Tilausrivin tunnus Tuotteen tilaamisessa käytetyn tilausrivin tunnusnumero LN1
Tuotekoodi Laskutetun tuotteen tuotetunnus 235765676
Määräyksikkö Laskutettujen tuotteiden mittaamisessa käytetty yksikkö Nippu
ALV-% Tuotteen arvonlisäveroprosentti 6,68%
Kuvaus Laskutetun tuotteen kuvaus Vihreä Acme-laite
Alennus-% Tuotteesta myönnetyn alennuksen alennusprosentti 1,5%
Alennuksen määrä Alennuksen määrä valittuna valuuttana. Arvo päivittyy automaattisesti määrän, yksikköhinnan ja alennusprosentin mukaan. 1,5
Laskuissa päärivejä ovat Materiaali- ja Palvelu-rivit, jotka on jaoteltu alariveihin tuotteiden tyypin mukaan. Käytettävissä olevat rivityypit ovat seuraavat:
  • Materiaali
    • Määrän mukaan laskutettava materiaali (Sopimus)
    • Summan mukaan laskutettava materiaali
  • Palvelu
    • Määrän mukaan laskutettava palvelu
    • Määrän mukaan laskutettava palvelu (Sopimus)
    • Summan mukaan laskutettava palvelu
  • Suunnittelematon budjetti
Table 3. Eri kielten desimaalierottimet
Kieli Desimaalierotin
Arabia . (piste)
Tšekki , (pilkku)
Tanska , (pilkku)
hollanti (kaikki variantit) , (pilkku)
englanti (kaikki variantit) . (piste)
Suomi , (pilkku)
ranska (kaikki variantit) , (pilkku)
Saksa , (pilkku)
Kreikka , (pilkku)
Unkari , (pilkku)
Italia , (pilkku)
Norja , (pilkku)
Puola , (pilkku)
Portugali , (pilkku)
Espanja , (pilkku)
Ruotsi , (pilkku)